Rakennuspalvelu Joni Pietarinen Rakennuspalvelu Joni Pietarinen Facebookissa!

RPJP:n kuukausiblogi / marraskuu 2018

Tekstit: Pauliina Manninen

» Paluu blogin pääsivulle

Marraskuu – töitä, harjakaisia, studiokuvauksia ja vaikka mitä muuta!

Työmaiden kuulumiset

Marraskuun aikana painettiin töitä useamman pienemmän työmaan kanssa ja yksi huoneistoremonttikin valmistui kylän alueella. Vesikattoakin pääsimme tekemään kesämökkiin ja aikaa riitti myös omien toimitilojen ehostamiseen.

Mäntyharjulla vietettiin jo harjakaisia, vaikka kirkon remontti valmistuu vasta tulevana keväänä.
Alta pääset lukaisemaan työmaiden tilanteesta lisää sekä mitä muuta marraskuu piti sisällään!

Mäntyharjun kirkko, Mäntyharju

Mäntyharjulla työt ovat jatkuneet normaaliin tapaan. Kuten ylempänä mainittiinkin, niin marraskuun aikana pääsimme viettämään jo kirkon harjakaisia vaikkakin työmaa valmistuu vasta ensi keväänä.

Harjakaisia vietettiin Mäntyharjulla Lankaniemen leirikeskuksella. Harjakaiset järjesti Mäntyharjun seurakunta. Päivässä oli mukana seurakunnan henkilökuntaa sekä tavalla tai toisella kirkon remontissa mukana olleita henkilöitä. Meille tarjottiin joululounas leirikeskuksella, joka maistui oikein hyvin!

Vesikattojen kunnostus mökkiin ja saunaan, Kangasniemi

Kangasniemeläisellä kesämökillä kunnostettiin saunan ja mökin katot.

Pienempiä kohteita Kangasniemellä ja lähialueilla

Marraskuun aikana jäi aikaa myös ehostaa omia toimitiloja. Peltipuolen porukka asensi toimitiloihimme uuden sadevesijärjestelmän sekä lumiesteitä talven tuloa varten. Uusi nosto-ovi saatiin myös hallin puolelle sekä sisätiloihin lämpöpattereita lisää jotta tarkenee touhuta vaikka ulkona paukkuisi pakkanen.

Hallin toisen päädyn uusi sisäänkäyntikin sai portaat kaiteineen PT-Steel Oy:n toimesta.

Muuta

Kuun alkupuolella saimme vieraaksemme porukan, joka koostui Yrittäjäyhdistyksen hallituksen jäsenistä, elinkeinoasiamies Jukka Siikosesta ja kunnanjohtaja Risto Nylundista. He kiersivät alueen muidenkin yritysten luona yritysvierailujen merkeissä.

Vieraiden kanssa tutustuttiin meidän uusiin tiloihin ja nautiskeltiin päiväkahvit!

Kangasniemellä vietettiin Joulun avausta muutama viikko takaperin. Joulun avauksen yksi kohokohta oli tonttupolku, jonka varrella oli edustettuna Kangasniemeläisiä yrityksiä ja yhteisöjä.

Meidän pisteellä tonttupolulla oli arvonta, jossa täytyi arvuutella montako ruuvia lasinen purkki sisälsi. Oikein tai lähimmäksi oikein vastanneelle oli sitten luvassa palkinnoksi yllätyspaketti.

Tapahtuma oli oikein onnistunut ja tunnelmallinen kaikin puolin, kiitos meidänkin puolesta kaikille Joulun avauksessa kävijöille!

Kuten edellisessä postauksessa mainittiinkin, on meille tulossa uudet nettisivut vuoden vaihteessa.
Blogin puolikin kaiken muun lisäksi uudistuu nykyaikaisemmaksi uuden sivuston myötä, joten tännekin saadaan ihan uusi ulkoasu! Voi olla, että täysin valmiit sivut eivät tule vielä silloin olemaan, mutta vuoden alkupuolella viimeistään.

Halusimme uusille nettisivuille päivitetyt kuvat koko henkilöstöstä. Vanhat työntekijäkuvat ovat otettu milloin milläkin kameralla, joten halusimme hyvänlaatuiset ja näyttävät kuvat.
Yksi perjantaipäivä sitten pääsimmekin kuvailemaan uusia kuvia. Kuvat tuli ottamaan Hermitfilms Jyväskylästä. Rakensimme hallimme kahvi/kokoustilaan pienen studion kuvien ottoa varten. Hauska päivä ja olemme kyllä niin tyytyväisiä uusiin kuviin, ettei malta oikein odottaa, miltä ne tulevat uusilla nettisivuilla näyttämään!

Tulevaa

Hyvän Mielen Tapahtuman suunnittelut ovat kovaa vauhtia käynnissä. Muutama uusi tahokin on lähtenyt mukaan esittelemään/kertomaan toiminnastaan, myös ensi vuoden tapahtumasta on tulossa varmasti ihan huikea!

Lätkäpuolellakin ollaan päästy jo hyvin harjoittelun makuun. Pääsimme mm. pelaamaan marraskuun aikana harjoitusottelun Tehomet Oy:tä vastaan. Kovaa harjoittelua, niin ollaan sitten rautaisessa kunnossa HMT:n lätkäturnauksessa!

Vuoden viimeinen kuukausi pyörähti käyntiin. Joulukuulle on vielä luvassa vaikka mitä mukavaa ennen kuin päästään nauttimaan joulupyhistä!

Oikein ihanaa ja rauhallista joulun odotusta blogin lukijoille!
-RPJP

» Paluu blogin pääsivulle